OTETAANPA
work-outin kannalta tänään.
Perusasiat on aina hyvä harjoitella.
AIT antaa vinkkejä selkärangan ja käsien käyttöön, kas näin:
https://www.instagram.com/p/CHtmEyElVBo/?utm_source=ig_web_copy_link
JA
https://www.instagram.com/p/CH-72zGlKEu/?utm_source=ig_web_copy_link
SKATING IS SO FUN, BUT...
did you know that you can skate the Mathematics? I did this for the international teachers day.
And with this, best wishes to Lily and Persci Family
THEN TO THE DAY,S POINT,
LAPLAND'S SUMMER IS
a great poem and a song. Now I shall make some skating to it, so we will see, what becomes of it :)
Here is the music:
Stay tuned, folks, meat you in Instagram :)
NYTHÄN ON NIIN, että
kaikki keksivät jotain Halloween-juttuja, niinpä minäkin. Soturikissat on mainio teos, kannattaa lukea :)
Tässä hännänmitan päässä kissat:
PIRUETTEJÄ, PIRUETTEJA,
ja lisää piruetteja tulevaisuudessa. Pieniähän ne ovat, mutta jalka ainakin nousee :)
Laitetaan allekkain aikaisemmat ja eilisen piruetit, niin saan vertailukohdan.
Tässä varmaan edelliseltä keväältä harjoitusta.
Lisää kieerroksia kehiin :)
PERUSTREENIÄ
cross rollsseja ja kolmosvalsseja :)
Pitää opetella vielä kallistamaan paremmin.
Tässäpä mallia:
TÄNÄÄN SEURAAVAA:
-vedot
-kyykyt
-omenat
-kaaret
-kolmoset
-kolmoset kädet eteen kauniisti
kolmoset jalan kierrolla
-mohawkit
-viiden stepin mohawk sarja
-kuuden stepin mohawk sarja
cross rollssit
aloitetaan Kummisetä
KIRJOITINPA
tällaisen esseen.
”Jäljittelemättömän omaleimainen oli tämä armeija.”
Tuntematon sotilas, pelkkä Tuntematon, joillekin se on nyt myös Tuntsa. Väinö Linnan juhlavuosi innosti miettimään mikä merkitys minun perheessäni on tällä teoksella ollut. Nyt jo nuhruisine kansineen Tuntematon sotilas on perintönä kirjahyllyssämme, alkulehdellä merkintä KUUDES PAINOS 1955, välissä äitini runomoniste. Jäin pohtimaan mihin järjestykseen oikea elämä ja fiktio asettuvat. Teostahan luettiin aluksi sotadokumenttina, vaikka kirjailija ei niin ollut tarkoittanut. Historia ja kirja joka tapauksessa kohtaavat vääjäämättä. Minun kotonani asui Tuntematon sotilas.
On vuosi 1955 ja valoisa kevättalvi. Isä tulee töistä kotiin, pojat, toisluokkalainen ja kaksivuotias, touhuavat leikeissään. Mitä tekee äiti? Hän hämmentää makkarakeittoa yhdellä kädellä ja pitää toisella kädellä kiinni kirjasta, jonka punavalkoinen kansi on irrallaan näkyvillä pöydällä – TUNTEMATON SOTILAS. Äiti koettaa estää kyyneleitä valumasta keittoon – Hietanen kuoli, hän parahtaa tukahtuneesti etteivät pojat säikähdä.
Alun takautuma ei ole fiktiota, vaan äitini kertomaa. Emil Zola on sanonut hyvän kirjan olevan kuin puukon pisto. Juuri näin vaikuttava oli ilmestyessään Väinö Linnan Tuntematon sotilas, joka on elänyt perheessämme paitsi luku- ja elokuvaelämyksenä, myös todellisina elämänkokemuksina, menetyksinä ja niihin liittyvinä traumoina. Isäni oli sodassa yli kolme vuotta. Äitini perhe menetti kotinsa Karjalan kannaksella kahteen kertaan ja nuorin veli kaatui jatkosodassa.
Väinö Linna kirjoitti romaanin, johon ensimmäiset lukijat saattoivat samaistua ja peilata omia kokemuksiaan. Panu Rajalan mukaan siihen on vaikuttanut kirjailijan erinomainen kyky luoda koskettavia henkilöhahmoja ja hienoa dialogia. Minua, seuraavan sukupolven edustajaa Tuntematon sotilas on auttanut ymmärtämään, miksi isäni oli sellainen kuin oli. Saatanhan vain osittain tietää, millaista sota-aika on ollut. Kaikkea ei ole kerrottu, koska olen ollut niin nuori. Kaikkea ei ehtinyt kysyä, ennen kuin isä kuoli. Isäni kertoi kyllä sotajuttuja, mutta uskon hänen myös jättäneen kertomatta pahimmista asioista. Minä näin edessäni isän, johon sota oli painanut merkkinsä, en nuorta miestä joka sinne lähti. Kirjailija puki sanoiksi sen ainutlaatuisen sotakokemuksen, joka rintamalla olleilla miehillä oli, mutta josta moni jälkeenpäin oli hiljaa. Kuuntelin mielelläni elokuvan vuorosanoja, mutta kirjan lukeminen ja sen kertojan ääni avasivat tien sinne, mitä niiden takana piili.
Isäni oli ilmielävä Hietanen jo syntymäpaikkansa ja murteensa perustella. Hän oli samalla lailla huoleton ja iloinen – kuulemma tämä iloisuus pantiin merkille sodassakin. Rintamavalokuvasta tunnistan hyvin hymyilevän isäni, käsi asetoverin kaulalla. Mielikuva isästä olkapäällään reppu, joka on täynnä kauhoja, kuten hän kertoi. Kohtasin kuitenkin myös toisen puolen, joka ilmeni painajaisunina, levottomuutena ja alkoholiongelmina. Päähän ja jalkaan haavoittuneen miehen sotavammat vaivasivat koko elämän ajan. Kokemusten yhteisöllisyyden näin ensimmäisen kerran silloin, kun isäni aseveljet tulivat pitkästä matkasta onnittelemaan hänen täyttäessään viisikymmentä vuotta. Hyvin liikuttava kokemus oli vierailla Kyyhkylän kuntoutussairaalassa, missä isä oli kuntoutuslomalla. Siellä esittäytyi se, mitä monesta miehestä jäi jäljelle kun Tuntematon sotilas päättyy.
Jaakko Syrjä, Väinö Linnan läheinen ystävä, on sitä mieltä, että tärkein Tuntemattoman sotilaan kertoma asia ei ole sodan lahjakas jäljentäminen, vaan käsitys sodasta niin kuin Linna sen käsitti: pelkoa, nälkää, kuolemaa, väsymystä ja minkä vuoksi, kenen vuoksi? Suur-Suomen vuoksi? Tästä käsityksestä ja kysymyksestä kaikki eivät pitäneet. Linna pöllytti kirjallaan vallinnutta ajattelutapaa siitä, mitä tapahtui jatkosotaan mentäessä ja sen edetessä. Kirjailija halusi kuvata mikä ero oli sillä, mitä puhuttiin ja mitä (miehistössä) ajateltiin. Sotamiehen pitää kuitenkin totella käskyä. Sen, että isäni ja muut miehet aatetaustaansa ja kotipaikkaansa katsomatta lähtivät puolustamaan omaa maata kenties purnaten, mutta toimien, voi tänään ajatella luoneen pohjan sodan jälkeiselle Suomelle, josta ryhdyttiin rakentamaan yhteistä hyvinvointivaltiota joka kuuluu kaikille. Sen pitää kuulua jokaiselle tänäkin päivänä, jolloin kansalaisten eriarvoisuus jälleen nostaa päätään.
Ei minun isäni puhunut koskaan uhrista tai uhrautumisesta. Hän, kuten Linna sanoo suomalaisesta sotamiehestä, kelpasi juuri sellaisenaan astumaan maailmanhistorian nieluun. Hän oli nuori, hän oli poikamies niin kuin Tuntemattoman sotilaan miehet. Yhtä omaleimainenkin hän oli. Minua järkyttää joka kerta nähdä isäni sotilaspassin sanat ”Osallistunut Tali-Ihantalan ratkaisutaisteluihin”. Siellä varmasti kirkastuivat sotamiehen kaksi tärkeää päämäärää - aseman ja henkirievun säilyttäminen. Hän oli onnekas, sillä vaikka haavoittui vaikeasti hän tuli sodasta kotiin kaikki jäsenet tallella. Minä olen ollut onnekas, minun sodan käynyt isäni oli traumoistaan huolimatta elämänmyönteinen isä.
Tuntematon sotilas kestää tulkinnat uuden sukupolven sotiessa omaa sotaansa, kuten Jyrki Nummi asian ilmaisee. Jos ensimmäinen lukijakunta ryömi päähenkilöiden kanssa juoksuhaudoissa, nuorempien tehtävänä on löytää romaanin suuret ajatukset irrallaan sen suomalaisesta viitekehyksestä. Sankaruus, kärsimys, velvollisuudentunto, sodan oikeutus ovat yhteisiä teemoja suurissa sotaromaaneissa. Margaret Mitchell käyttää romaanissaan Tuulen viemää ilmausta suuri asiamme, joka jauhautui sodassa murskaksi Etelän hävitessä. Linna ei sano näin, mutta pohjavireenä se mielestäni löytyy samalla tavalla. Rhett Buttler ja Antti Rokka sanovat yhtä suoraan ”Et sie nää, et myö hävitää tää sota!” Totuuden valjetessa joudutaan miettimään mitä nyt seuraa. Herman Woukin romaanissa Sodan muisto Victor Henry toteaa Leyten lahdella ”Joko sodat loppuvat tai me lopumme.” Tuntemattomassa Kariluoto kysyy ”Miten meidän käy?”, johon Koskela vastaa ”Niin kuin hävinneelle käy, luu kurkkuun vaan.” Kariluoto toteaa myöhemmin ”Tapellaan sitten toivottomasti!” Tätä sietää pohtia ilman Kariluotoa ja Koskelaakin.
Alkukappaleen kysymykseen todellisen elämän ja fiktion järjestäytymisestä koetan vastata seuraavasti. Oikeassa elämässä isäni muun ikäluokkansa tavoin joutui kokemaan sellaisia asioita, jotka jättivät elinikäiset fyysiset arvet ja psyykkiset vaikutukset. Tuntemattoman sotilaan merkitys on siinä, että se antaa kasvot sotilaalle, joka isänikin oli, ja kuvan saman kaltaisista tilanteista joissa hän on ollut mukana. Muuten tietäisin loppujen lopuksi aika vähän. Kirjassa Jalovaara painaa päänsä ja purskahtaa itkuun ”Suomi on kuollut”. Vanhalan kanta on toisenlainen, ”Hyvänä kakkosena tuli maaliin pieni ja sisukas Suomi”. Tähän katkeraan ja sarkastiseen asetelmaan kirjailija jättää lukijan. Ehei, ei Suomi kuollut, päinvastoin, se näytti sen sisukkuuden, jonka Vanhala ironisesti, leikillään heitti. Minun isäni ja äitinihän tämän ovat elämällään osoittaneet. Meillä ei ole edelleenkään varaa jättää ketään ulkopuolelle Suomen rakentamisessa, muuten se todella kuolee.
Tuntematon sotilas vaikuttaa yhä uusina lukukertoina ja kulttuurituotantoina. Tuntematon sotilas elää vielä myös keskellämme, kävellen verkkaisesti usein keppiinsä nojaten. Sotainvalidien veljesliito täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Heitä on jäljellä 1200. Sotaveteraaneja on keskuudessamme liki 8000. Heidän keski-ikänsä on yli 90 vuotta. Syyskesän aurinko katselee tänäänkin näitä väsyneitä miehiä. Ei se ole heille vihainen – miksi olisikaan? Niiden haastattelujen perusteella joita olen nähnyt, taitavat edelleen iästään ja vaivoistaan huolimatta olla – no, aika velikultia. Olen ylpeä, että isäni oli yksi heistä.
AHAA, LUONNON PÄIVÄ,
siispä metsään lenkille ja nurmea haistelemaan, niityn kukkia ihailemaan.
Mutta:
Erittäin mielenkiintoinen väitös Kuopiossa, Karjalan valot ja varjot evakkojen lasten näkökulmasta.
KLO 12-17 :)
ALLA LINKKI VÄITÖSSIVULLE, JOSTA PÄÄSEE LIVELÄHETYKSEEN
https://www.uef.fi/fi/tapahtuma/km-hella-neuvonen-seppasen-vaitostilaisuus-sosiaalipsykologia
